Espoon kaupunginvaltuutettu

Espoolainen. Tolkullinen. Oikeistolainen.

Asun Pohjois-Espoon Niipperissä vaimoni ja kahden poikamme kanssa. Olemme viihtyneet rauhaisassa ja yhteisöllisessä Pohjois-Espoossa erinomaisesti. Haluan kehittää tasavertaisesti Espoon kaikkia alueita niiden omaleimaisuutta kunnioittaen. Espoon on oltava Suomen paras kunta asua, elää ja yrittää.

Olen kokoomuksen kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu. Toimin valtuuston lisäksi kaupunginhallituksessa ja sen alaisessa konsernijaostossa. 

Minut valitttiin ensi kerran Espoon kaupunginvaltuustoon 357 äänellä vuoden 2012 kuntavaaleissa, jatkokaudelle 1092 äänellä vuoden 2017 vaaleissa ja kolmannelle kaudelle 715 äänellä vuoden 2021 vaaleissa. 

Olen asiallinen, kokenut ja yhteistyökykyinen, mutta suorapuheinen yhteiskunnallisen vaikuttamisen asiantuntija.

Tavoitteeni valtuustokaudella 2021-2025:

Kevyen kuntaveron puolesta!

Espoolaisille voidaan tuottaa laadukkaat palvelut kohtuullisella kuntaveroprosentilla. En hyväksy Espoossa kuntaveroprosentin nostamista, vaan ajan kuntaveron keventämistä. Työnteon hedelmistä pitää jäädä nykyistä enemmän työn tehneelle.

Autot kuuluvat teille

Vastustan pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuja ja kannatan Espoossa riittävää määrää parkkipaikkoja. Yksityisautoilu on perusoikeus. Uskallan puolustaa autoilijaa ja motoristia.

Toimivat peruspalvelut

Kasvavassa kaupungissa on panostettava vahvasti koulutukseen. Taistelen lapsiperheiden palveluiden kuten vahvan kouluverkon ja päiväkotien puolesta. Erityisesti eläkeläiset tarvitsevat ja ansaitsevat toimivat terveyskeskukset.

Alueellinen tasa-arvo ja pientalorakentaminen

Kehitän tasavertaisesti Espoon kaikkia alueita niiden omaleimaisuutta kunnioittaen. Palveluita on oltava kuntalaisille Westendistä Kalajärvelle ja Kauklahdesta Otaniemeen. Espoossa on kaavoitettava ja rakennettava myös pientaloalueita.

Vireät yritykset ja vahva työllisyys

Elinkeinoelämä luo työpaikkoja ja hyvinvointia Espooseen. Yrityksille on luotava hyvällä kaavoituksella ja liikennesuunnittelulla edellytykset kasvaa ja työllistää. Kilpailun on oltava reilua, joten kitken hyvä veli -verkostoja.